Marko Mäkelä: muistoja Tikkakoskelta

Suoritin varusmiespalvelukseni Ilmavoimien Viestikoulussa Tikkakoskella 10.7.1995‒3.6.1996. Nyt, yli vuoden päästä kotiutumisesta, kaikki ikävät asiat ovat jo unohtuneet ja hauskoja kommelluksia on mukava muistella.

Aliupseerikurssi

Peruskoulutuskauden jälkeen minut valittiin aliupseerikurssin viestiliikennelinjalle. Kurssi oli viimeinen, jolla vielä opeteltiin sähkötystä. Linjanjohtajana oli Jylppy, kuten kypsyneet alikersanttimme ja jopa muut kantapeikot häntä nimittivät. No, kaipa vääriä uravalintoja voi sattua Puolustusvoimissakin. Hänen ehdottomasti paras lausahduksensa oli kurssin loppupuolella, kun olimme oppitunnilla ja alikersantti Tuovinen istui luokan perällä. Luutnantti Gyldén kertoi, että huomenna tutustuisimme Hännisen johdolla johonkin. Ei siis tämän Hännisen, joka istuu luokan perällä, vaan sen toisen Hännisen. (Toinen apukouluttajamme oli kersantti Hänninen, ja kurssia koulutti myös sotilasmestari Hänninen.) Jylppy tietenkin luuli, että hymyilimme hänen muka hyvälle vitsilleen, kun todellisuudessa meitä hymyilytti se, että hän sekoitti Tuovisen ja Hännisen.

Aliupseerikurssin alussa järjestettiin Valtion Rautateiden tiedotustilaisuus, jossa sedät kielsivät raaputtamasta ja korjailemasta lippuihin uutta voimassaoloaikaa. Siitä saimme kipinän, ja siitä lähtien viikko-ohjelmat ja muut tuvan ilmoitustaululle kiinnitetyt läpyskät olivat jatkuvien hyökkäysten kohteena. Ilmavoimien Viestikoulusta tuli Ilmavoimien esikoulu ja Viestiliikennelinjasta Vesiliikennelinja. Parhaita raaputuksia olivat imin perseet iv-harjoituksessa (Toiminnan perusteet iv-harjoituksessa) ja Kalukulutus: HF-850 anaalityöskentely (Kalustokoulutus: HF-850 manuaalityöskentely). Noille jäi melkein toiseksi junista tuttu Käymälää saa käyttää vain junan kissa. Huuhdellaan painamalla jalavia. Kerran oli lähellä, että yksikön valvoja haki virka-apuosaston varusteluettelon tupamme seinältä. Olisi ollut arkapulussa (sarkapuku) ja viilasulissa (villasukat) ja muissa varusteissa ihmettelemistä.

Aliupseerikurssin huipentuma oli partiotaitokilpailu eli Takkaselkä-marssi eli Paskaselkämarssi, kuten sen uudelleen nimesimme. 75 kilometrin kaksipäiväinen marssi täyspakkausta ja LV 217:ta sekä 7.62 KvKK 62:ta kantaen vei mehut kaikista. Radioita ja kuularuiskuja oli sentään vain yksi ryhmää kohden, mutta joissakin ryhmissä sekin oli liikaa. Kekseliäin ryhmä kääri radion sadeviittaan ja veti sitä köydellä perässään. Tämä ilo kiellettiin seuraavalta ikäluokalta, vaikka toisaalta tuskinpa siitä olisi kesällä paljon apua ollutkaan.

Reserviupseerikurssi

Reserviupseerikurssilla ei oikeastaan tapahtunut mitään hauskaa. Minulla oli napit vastakkain kurssin kouluttajan, Paskaselkämarssin keksineen luutnantti Heikkisen kanssa. Paras kommellus oli varmaan se, kun jäin kiinni siitä, etten vetänyt aamulenkkiä ollessani oppilasjohtajana. Heikkinen oli vaivautunut kasarmille jo ennen kuutta yllätyskäynnille. Tuttu päivystäjä tuli kyllä tupaan varoittamaan hänestä hieman herätyksen jälkeen, mutta pääsimme liikkeelle noin 20‒25 minuuttia myöhässä. Muut kantapeikotkin, jotka yleensä tulivat vasta puoli kahdeksaksi töihin, ihmettelivät Heikkisen virkaintoisuutta. Hän huusi minulle naama punaisena muun joukon edessä, ja minä vastasin konemaisesti Kyllä, herra luutnantti ja sitä rataa.

Luovaa työtä

Ylivoimaisesti paras kommellus sattui ollessani yksikön valvojana, kun ilmavalvontajoukkue palasi viimeiseltä iltavapaaltaan. Se sattui joko kokelaskauden alussa tai aivan reserviupseerikurssin lopussa. Koska en oikein ole sitä tyyppiä, joka pystyy vakavana naama punaisena huutamalla saamaan joukon järjestykseen, osasin odottaa vaikeuksia. Siihen nähden kuri pysyikin aika hyvin. Tunnin kuluessa hiljaisuuden alkamisesta kello 22 sainkin kaikki tuvat yhtä lukuun ottamatta hiljaisiksi ja pimeiksi.

Tupa 10:ssä päivystäjän pöytää ja asemapaikkaani vastapäätä lentosotamiehet Rajala ja Nousiainen, jotka olivat kanssani samassa alokasjoukkueessa, olivat aika tenussa eivätkä millään suostuneet lopettamaan pulisemistaan. Aina, kun avasin tuvan oven huomauttaakseni metelistä, puhe katkesi kuin veitsellä leikaten ja jompikumpi kaveruksista valitti, ettei pysty nukkumaan, kun ovi käy koko ajan, tai muuta vastaavaa. Tätä jatkui koko illan. En viitsinyt kirjoittaa valvojan vihkoon siitä, että yhdessä vaiheessa tyypit olivat ikkunan ääressä palava savuke kädessään, koska en halunnut heille poistumiskieltoa tai muuta ikävää viimeiseksi viikonlopuksi. Sitä paitsi tunsin hieman sääliä Nousiaista kohtaan, koska tämä oli onnistunut kännipäissään kadottamaan takkinsa kaupungille.

Vielä vähän yhden jälkeenkään, kun olin jo menossa nukkumaan, tilanne ei ollut rauhoittunut. Kasarmialueen valvoja tuli sitten käymään joskus 01.15, ja minä ilmoitin hänelle, että tuvan 10 kanssa on ongelmia. Kapteeni sytytti tupaan valot ja marssi sisään.

lntstm Nousiainen:
Kuka vittu sytytti valot?
kapt NN:
(kävelee lntstm Nousiaisen luo ja pyytää toistamaan äskeisen)
lntstm Nousiainen:
Herra kapteeni, lentosotamies Nousiainen, minä vain tässä ihmettelin, kuka sytytti valot.
kapt NN:
Löytyykö se uni täältä tuvasta, vai pitääkö sitä mennä hakemaan päävartion puolelta?
lntstm:t Nousiainen ja Rajala selittävät jotain, että olen kiusannut heitä koko illan.
kapt NN:
Löytyykö se uni täältä tuvasta, vai pitääkö sitä mennä hakemaan päävartion puolelta?
lntstm Nousiainen:
(lisää selitystä)
kapt NN:
Löytyykö se uni täältä tuvasta, vai pitääkö sitä mennä hakemaan päävartion puolelta?
lntstm Nousiainen:
Kyllä löytyy, herra kapteeni.

Saduista ja kertomuksista tuttu kolmeen kertaan toistaminen toimii siis myös Puolustusvoimissa. Tämä tarina osoitti myös, ettei armeija aina toimi oikeudenmukaisesti. Pahempi suupaltti Rajala ei joutunut niin tukalaan asemaan kapteenin tullessa tupaan kuin epäonninen Nousiainen. Seuraavana päivänä koko tupa määrättiin luovaan työhön, luomaan lunta komppanian pihalta, vaikka vain nämä kaksi aiheuttivat häiriötä. Puhe tuvassa jatkui kapteenin poistuttua paikalta, mutta minä en enää viitsinyt puuttua siihen vaan lähdin nukkumaan.